Helsingin Sanomat VIERASKYNÄ
Jos Suomi aikoo säilyä kunnon demokratiana, korruptiojärjestelmä on purettava.
1.12.2009 3:00
Silvo Kaasalainen Kirjoittaja on kunnallispolitiikan dosentti sekä julkishallinnon ja -talouden tilintarkastaja.
Kansainvälisessä vertailussa Suomi sijoittuu yhä maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon. Näyttää kuitenkin siltä, että suomalainen korruptio ei tule esiin näissä tutkimuksissa.
Vaalirahasotkunkin kasvupohjana on vielä laajempi maan tapa: valtion- ja kunnallishallinnon poliittiset virkanimitykset, joita voisi kutsua julkishallinnon kokovartalokorruptioksi.
Poliittisia virkanimityksiä perustellaan usein sillä, että hallintoon tarvitaan erilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä, koska päätösten sisältö syntyy jo valmistelussa.
Perustelu on nurinkurinen, sillä kansa on vaaleissa valinnut juuri poliitikot päättämään puolestaan, mitä palveluja verovaroilla tuotetaan. Luottamushenkilöillä ei ole oikeutta siirtää tehtävää alaisilleen. Jos poliitikko epäonnistuu tehtävässään, hänet voidaan vaihtaa seuraavissa vaaleissa – virkamies taas voi pysyä virassaan yli 30 vuotta.
Päätösten valmisteluun tarvitaan asiantuntijoita, jotka kertovat, miten palvelut saadaan toteutettua laadukkaasti ja edullisesti. Poliittisia viranhaltijoita tarvitaan vain puolueiden vallan pönkittämiseen.
Poliittisissa virkanimityksissä hyljeksitään asiantuntemusta. Jos virka edellyttää puolueen jäsenyyttä, menetetään valtaosa mahdollisista pätevistä hakijoista, sillä puolueisiin kuuluu vajaat kahdeksan prosenttia äänioikeutetuista. Asiantuntijoiden kato on vielä suurempi, jos virka on jo etukäteen jaettu tietylle puolueelle.
Monet ryhtyvätkin politiikkaan hyväpalkkaisen viran toivossa. Pelkät poliittiset ansiot eivät kuitenkaan tee heistä virkaan ammatillisesti päteviä – vain poliittisesti sopivia.
Koska joka ryhmä haluaa organisaatioon oman agenttinsa, syntyy kalliita kaksoismiehityksiä, suosikkijärjestelmiä ja sisäisiä ristiriitoja. Puolueiden vallan maksimointi syrjäyttää organisaation varsinaisen tarkoituksen ja ammattietiikan, ja organisaatiota on lähes mahdotonta johtaa tuloksellisesti.
Poliittisiin virkanimityksiin liittyy keskinäistä palkitsemista ja edunvalvontaa. Jo viran saanti poliittiselta ryhmältä on palkkio, joka vaatii vastapalveluksia.
Tämän niin sanotun hyvä veli -järjestelmän vaarallisin piirre on se, että viranhaltija joutuu toiminnassaan asettamaan puolueiden edun kansalaisten edun edelle. Suomessa kunnanjohtajat valitaan nykyisin valtuustoryhmien kaupankäynnillä ja kunnanjohtaja on viime kädessä vastuussa hänet valinneille poliittisille ryhmille – ei kansalaisille.
Muualla Euroopassa kuntaa johtaa pormestari. Parhaassa mallissa pormestari valitaan yleisillä vaaleilla ja hän toimii myös valtuuston puheenjohtajana. Tällöin poliittiset päättäjät ovat toimintansa tuloksista selvästi vastuussa asukkaille.
Asiantuntija-avustajina toimivat viranhaltijat on syytä valita puhtaasti pätevyyden perusteella, ja heidän tulee palvella tasaveroisesti kaikkia valtuutettuja.
Pormestarimallin kannalle päätyi myös valtiovarainministeriön asettama kuntajohtamisen kehittämisryhmä, joka jätti mietintönsä vuoden 2009 keväällä. Se esitti, että asiasta säädettäisiin ensin kokeilulaki.
Tutkin väitöskirjassani mahdollisuuksia kehittää luottamushenkilöiden päätöksentekoa ja totesin, että sivutoimisten luottamushenkilöiden pahin ongelma on ajanpuute. Heillä ei ole aikaa perehtyä asioihin, ja sen vuoksi heitä voidaan manipuloida. Pormestari on päätoiminen luottamushenkilö, joten hän ehtii perehtyä asioihin.
Valtuusto tekee päätökset myös pormestarijärjestelmässä. Siksi valtuuston toimintaa on kehitettävä niin, että valtuutetut pääsevät ohjaamaan viranhaltijoiden toteuttamaa valmistelua ja samalla perehtymään päätettäviin asioihin. Tämä voi tapahtua esimerkiksi erilaisten ohjausryhmien avulla.
Valtionhallinnossa vastaava kansalaislähtöinen malli voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että hallitus asettaisi ministeriöiden johtoon hallituspuolueista koostuvan ohjausryhmän, joka lainvalmistelussa perehtyisi kunnolla ratkaistavina oleviin ongelmiin ja kertoisi, mitä lailla halutaan saada aikaan. Näin eri puolueet olisivat perillä asioista ja laeista saataisiin myös parempia.
Koska hallitukset vaihtuvat, virkamiehet tulisi valita puhtaasti pätevyyden perusteella. Ammattipätevyys on tärkeää myös toiminnan tulosten kannalta.
Jos Suomi aikoo säilyä hyvinvoivana demokratiana, korruptiojärjestelmä on purettava. Se ei tosin ole helppoa, sillä muutosten toteuttaminen lankeaa ihmisille, jotka nyt kuuluvat poliittiseen valtaeliittiin ja nauttivat sen tuomista palkkioista.