Sote-uudistus epäonnistui kuntien osalta poliittisista syistä. Kuntarakenteeseen ei koskettu, vaikka puolet kuntien tehtävistä vietiin.
PUHEENVUORO SUOMEN KUVALEHTI 28/2023, 14.7.2023
TEKSTI SILVO KAASALAINEN
Mitä tehokkaammin tehdään, sitä enemmän saadaan aikaan, tai säästetään. Hallitusneuvottelujen sote-pöydässä pyrittiin säästämään miljardi ottamalla laajaan käyttöön digipalvelut ja ”parhaat käytänteet”.
Ongelmana on, että vanhan järjestelmän perintönä sote-alueilla on jo miljardin euron rahoitusvaje. Säästämällä halvoista peruspalveluistaan kunnat suorastaan tukkivat kalliit sairaalat. Uudet käytännöt vaativat kuitenkin aikaa ja rahaa.
Vielä sote-uudistusta valmisteltaessa Petteri Orpo (kok) piti hyvinvointialueiden muodostamista pelkkänä lisäbyrokratiana. Tosiasia kuitenkin on, että saattamalla kaikki sote-resurssit saman päätöksentekijän ohjattaviksi luotiin ylipäätään mahdollisuudet sekä parempiin tuloksiin että säästöihin.
Hyvinvointialueiden lukumäärä ei ole olennainen ongelma. Sen sijaan ennalleen jätetty kuntarakenne muodostaa lisäbyrokratian, jonka ongelmat jatkuvat. Kuntien väestö- ja veropohjat eriytyvät edelleen, ja pienillä kunnilla on edessä erilaisia yhteistyömuotoja, veronkorotuksia ja jopa kuntaliitoksia. Opetustoimi on ehkä siirrettävä hyvinvointialueille.
Sote-uudistus epäonnistui kuntien osalta poliittisista syistä. Kuntarakenteeseen ei koskettu, vaikka puolet kuntien tehtävistä vietiin.
Sekä vuonna 2005 että 2012 rakennetyöryhmä esitteli mallin, jossa kaikki kuntien vastuulla olleet tehtävät olisi yhdistetty maakunnan kokoisiin kuntiin tai maakuntiin. Nykykunnat olisivat voineet olla maakunnan osia, niin sanottuja kotikuntia. Perustuslakivaliokunta kuitenkin katsoi, että maakunnan kokoiset kunnat ovat perustuslain 121. pykälän vastaisia.
Nyt Suomesta on taas tulossa konsulttien kultamaa, sillä manner-Suomessa verovaroista taistelee 293 kuntaa ja 22 hyvinvointialuetta, joiden ylläpitoon tuskin riittää miljardi. Sekä kunnille että alueille tarvitaan omat valtionosuusjärjestelmät. Tämä ei kuitenkaan koske Ahvenanmaata, sillä sieltä olisi löytynyt toimiva käytänne, jolla on ratkaistu myös maakunnan 16 kunnan tulevaisuus. Soveltamalla Ahvenanmaan mallia yliopistosairaaloiden vastuualueisiin olisimme selvinneet viidellä itsehallintoalueella. Tehdyssä sote-ratkaisussa pelkästään Uudenmaan palveluihin tarvittiin kuusi erillistä toimijaa.
Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n mukaan maakunta voi itse päättää kuntajaosta, kuntien hallinnosta sekä kunta- ja maakuntaverotuksesta. Hallintoon kuuluvat myös sote-palvelut. Ahvenanmaan 16 kuntaa ovat maakunnan osia, eivät irrallisia organisaatioita. Mahdollisesti syntyvät ongelmat voidaan korjata itse. Kuntien ja maakunnan välinen työnjako ja rahoitus voidaan sovittaa yhteen kuntakohtaisesti.
Oudointa asiassa on, että tällainen toimiva Ahvenanmaan malli on perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaan lainvastainen. Perustuslain 121 § ei kuitenkaan sano mitään kuntien koosta, vaan siinä puhutaan vain asukkaiden itsehallinnosta. Niin kunta kuin hyvinvointialueetkin ovat asukkaiden itsehallintoa, jossa asukkaat valitsevat vaaleilla heitä edustavat päätöksentekijät. Perustuslakivaliokunta suojeli siten vanhoja valtarakenteita, ei tehokasta asukkaiden itsehallintoa.
Kun sote-palvelut saadaan toimimaan, voimme tehdä vielä yhden rakenneuudistuksen, jolla poistetaan jäljelle jäänyt tarpeeton byrokratia.
Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori ja dosentti.