Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 2/2013 s. 50-53 ilman viimeistä kappaletta.
Silvo Kaasalainen
Kuntauudistuksen pahimmat virheet ovat suunnitteluperiaatteiden kääntäminen ylösalaisin ja vastuunpakoilu.
Kunta on olemassa palvelujen tuottamista varten. Niiden suunnittelu lähtee tarpeiden selvittämisestä ja etenee sen jälkeen toiminnan organisointiin. Kuntarakenteen tulee määräytyä tehokkaan tuotannon edellytyksistä käsin eikä päinvastoin. Kuntia lähdettiin kuitenkin suunnittelemaan irrallaan jopa tärkeimmistä peruspalveluista. Lyötiin lukkoon 20 000 asukkaan aluekoko, joka sekin voidaan toteuttaa kuntayhtymänä. Päätettiin myös purkaa sairaanhoitopiirit. Nyt joudutaan palvelut sovittamaan ennalta päätettyyn organisaatioon. Tämä on kuin mittaisi litran mitalla klapeja.
Professori Paul Lillrank toteaa Suomen Kuvalehdessä, että institutionaalinen uudistuminen vaatii puhtaiden asiantuntijatyöryhmien käyttöä palvelujen vaatimusten selvittämiseksi. Vasta kun faktat ovat pöydässä, voi aloittaa poliittisen väännön siitä, mitä tehdään. Suomalaisessa konsensuksessa ”poliittisesti mahdollinen ratkaisu nostetaan heti ainoaksi totuudeksi ja muut haudataan elävältä”. (SK 3/2013)
Irti himmeleistä
Sote-palvelut ovat tärkeimmät peruspalvelut ja kustannuksiltaan yli puolet kuntien menoista. Kaiken järjen mukaan kuntarakenne tulisi siis rakentaa niiden ehdoilla. Jos myös asukkaiden itsehallinnosta pidetään kiinni, tulisi joka kunnalla olla tarjottavanaan nämä tärkeimmät asukaspalvelut. Kun sote-alueen minimikooksi kaavaillaan nyt 50 000 asukasta, syntyy hallintohimmeleitä lisää.
Yliopistosairaaloiden lausunnosta käy selvästi ilmi, että erikoissairaanhoidon resurssien ylläpito ja tehokas käyttö vaatii yli 100 000 asukkaan väestöpohjan. Mikäli valtaosa erikoissairaanhoidon palveluista siirretään yliopistosairaaloihin, ne ovat monelle lähes saavuttamattomissa, ja rahaa uppoaa niin sairaankuljetukseen kuin omaisten matkoihin. Myös investointitarpeet saattavat olla niin valtavat, että jo ne estävät järkevän toteutuksen. Ilmeisesti kustannuksia ei ole edes selvitetty.
Meillä on jo toimivat alueelliset maakuntatason organisaatiot niin sairaanhoitoon kuin kaavoitukseen. Miksei uutta kuntarakennetta voida rakentaa tälle pohjalle? ̶ Varsinkin, kun nyt valitulla rakenteella ei ole mahdollista toteuttaa hallitusohjelman kohtaa, jonka mukaan ”kuntauudistuksella luodaan palvelurakenne, jossa valta ja vastuu palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta ovat yhdellä, riittävän laajaan asukas- ja osaamispohjaan perustuvalla taholla”.
Hallitusohjelman mukainen toiminnan organisointi edellyttäisi maakunnan kokoisia aluekuntia ja niiden sisään muodostettuja lähikuntia, joihin perustason sote-keskukset voitaisiin sijoittaa. Alueelliseen organisaatioon sijoittuisivat muutkin kuntayhtymät. Myös aluekunnan tulisi perustua asukkaiden itsehallintoon, eli sen päätöksentekijät valittaisiin suorilla vaaleilla. Sopivia malleja löytyy pitkin Eurooppaa. Budapestissa aluehallinto hoitaa 1,7 miljoonan asukkaan yhteiset asiat ja 23 suhteellisen itsenäistä lähikuntaa tuottavat peruspalvelut.
Tällaisen aluekunnan kautta voitaisiin hoitaa myös sekä sen että lähikuntien verotus ja valtionosuudet, jolloin vero- ja palveluerot pääosin poistuisivat. Kun aluekunnassa säilyisivät nykyiset keskussairaalat, säilyisi nykytason osaaminen ja erikoistunutta henkilöstöä voitaisiin tarpeen mukaan käyttää myös lähikuntien sote-keskuksissa.
Pakkopulla tai pannukakku
Kuntauudistuksen vapaaehtoisuutta on perusteltu kuntien itsehallinnolla, vaikka laki ei edes puhu kunnista vaan asukkaista. Perustuslain 121 §:n mukaan Suomi jakautuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Perustuslain 122 §:n mukaan kuntajaon perusteista säädetään lailla. Kuntajako on siten eduskunnan päätettävä asia, kun taas kuntarajojen sisällä päätökset tehdään asukasdemokratian periaatteiden mukaan.
Tosin suurimmalla osalla kuntia ei enää ole perustuslain mukaista itsehallintoa, koska kunta ostaa palvelunsa pääosin kuntayhtymiltä. Niillä on lain mukaan itsenäinen päätösvalta, ja niiden ulosottokelpoinen laskutus kutistaa entisestään kunnan päätösvaltaa. Pienet kunnat pysyvät pystyssä vain valtionosuuksien turvin. Kuntauudistuksella voitaisiin palauttaa asukkaiden itsehallinto.
Yksittäisellä kunnalla ei myöskään ole edellytyksiä selvittää koko maan kannalta parasta hallintorakennetta, eikä asian selvittäminen ole edes kunnan tehtävä. On myös erikoista kuvitella, että kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat luopuisivat vapaaehtoisesti omista eduistaan. Siirtäessään vastuun kunnille, hallitus on laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa kansakunnan parasta. Kunnille on syötettävä pakkopulla tai tulee pannukakku.
Göteborgin yliopiston professori Bo Rothstein toteaa, että myöskään poliittisen jaon mukaan valitut viranhaltijat eivät uskalla esittää sellaisia ratkaisuja, jotka ärsyttäisivät heidän taustaryhmäänsä. ̶ Pitää nostaa hattua THL:lle, joka osoitti sekä asiantuntemusta että uskallusta jättäessään sote-työryhmän raporttiin eriävän mielipiteen.
Raha ratkaisee
Palvelujen yhdenvertaisuuden takaaminen on viime kädessä valtakunnallinen tehtävä. Tästä syystä monissa Euroopan maissa kuntien palvelut rahoitetaan pääosin valtion veroilla. Muussa tapauksessa tarvitaan valtionosuusjärjestelmä, joka meillä kaipaa perusteellisen remontin. Järjestelmää ei ole tarpeeksi kytketty palvelujen kustannuksiin. Siksi palvelujen laatu ja verotus vaihtelevat epäoikeudenmukaisesti.
Kaiken lisäksi kuntien rahoitukseen sisältyy sattumanvaraisesti vaihtelevia eriä kuten yhteisöverot. Omituinen hallitusohjelman ratkaisu on myös kiinteistöveron siirtäminen verotulojen tasauksen ulkopuolelle. Tämä lisää sekä kuntien että kuntalaisten eriarvoisuutta. Kunnan budjetti on yleiskatteinen, eli kaikki tulot kattavat kaikkia menoja.
Demokratia vai byrokratia
Kun rakenneratkaisut on tehty, voidaan lopulta päättää kuntalain sisältö. Se ratkaisee, onko meillä mahdollista saavuttaa perustuslain edellyttämä asukkaiden itsehallinto vai jatkuuko poliittinen byrokratia, jossa puolueet jakavat virkoja tai valtuutetut sopivat pormestarin paikoista keskenään. Samalla valta siirtyy valtuustolta välikäsille.
Nykyinen kuntalakimme ei edes salli mm. Saksassa yleistä hallintomallia, jossa kunnanvaltuuston lisäksi valitaan myös pormestari yleisillä vaaleilla. Olennaista tässä eurooppalaisessa mallissa on se, että valtuusto osallistuu jo asioiden valmisteluun ja tekee sen aikana tärkeät poliittiset päätökset. Ammattipätevyyden perusteella valitut viranhaltijat esittelevät valtuutetuille vain erilaiset vaihtoehdot, joista valita.
Kaavailtu kuntauudistus säilyttää himmelit, heikentää tärkeiden palvelujen saavutettavuutta, eikä takaa yhdenvertaisuutta eikä asukkaiden itsehallintoa. Lisäksi se vie sekä kuntien että valtion rahat. Tällaisenaan uudistusta ei tule toteuttaa. Palaaminen alkujuurille johtaisi hallituksen kasvojen menetykseen, mutta uudistuksen nykytoteutus johtaa sekä häpeään että huonoon lopputulokseen.
Arikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 2/2013 s. 50-53 ilman viimeistä kappaletta.