Sote-uudistuksen on palveltava kansalaisia eikä valtarakenteita

Puheenvuoro: Suomen Kuvalehti 25.10.2019

Silvo Kaasalainen

 

Sote-uudistusta odotetaan sekä toiveikkaasti että kauhunsekaisin tuntein. Nykyinen kuntahallinto ei kykene takaamaan jokaiselle sellaista hoitoa kuin hän tarvitsee. Esimerkiksi Vantaalaisella on vaikeuksia päästä edes lääkäriin, sillä pariakymmentä terveyskeskuslääkärin virkaa ei ole saatu täytettyä, ja henkilöstöpulaa on myös sosiaalitoimessa.

Vantaa ei kuitenkaan ole ongelmineen yksin. Kuntien vastuulla olevien peruspalvelujen haaksirikko on edennyt vaiheeseen, jossa rotata jättävät laivan.

Vaikeuksiin on osasyynä kuntayhtymiin siirretty kallis erikoissairaanhoito, joka on niin ikään kuntien vastuulla. Peruspalvelujen puutteiden vuoksi kuntayhtymät käyvät kunnille yhä kalliimmiksi, sillä jokaisen tulee perustuslain 19. pykälän mukaan saada tarvitsemansa hoito. Siksi pelkkä raha ei enää riitä uudistuksen toteuttamiseen, vaan koko palveluverkko pitää organisoida uudelleen, Muuten ei selvitä vanhenevan väestön lisärasitteista.

Olennaisena syynä järjestelmän toimimattomuuteen on kuntien ja kuntayhtymien erillisyys. Kuntayhtymillä on lain mukaan itsenäinen päätösvalta, eikä niiden päätöksenteko toimi myöskään perustuslain 121. pykälän edellyttämän asukkaiden itsehallinnon mukaan. Puolueet valitsevat niiden valtuustot, ja ne laskuttavat kulunsa jäsenkunnilta, sillä vain kunnilla on verotusoikeus. Ongelmaa eivät korjaa kunnille maksettavat valtionosuudet, joita ei ole kohdennettu vain soteen. Ei ole myöskään järkevää kannustaa toimintaa, joka ei tuota parasta vastinetta rahoille.

Tarvitsemme sote-uudistuksen, jossa sama päätöksentekijä voi käyttää tehokkaasti koko sosiaali- ja terveydenhuollon keinovalikoimaa. Koska kyse on verovaroista, niiden käyttöä on ohjattava demokraattisesti. Näin voidaan taata myös perustuslain edellyttämä kansalaisten tasa-arvo.

Tällainen paikalliseen demokratiaan perustuva päätöksenteko voidaan rakentaa kahdella tapaa. Ensimmäisessä mallissa kunnat muodostetaan sen kokoisiksi, että ne itsessään sisältävät kaikki palvelumuodot. Se tarkoittaa maakuntien kokoisia kuntia. Tällaista ratkaisua on esittänyt kaksikin sosiaali- ja terveysministeriön entistä kansaliapäällikköä.

Valitettavasti eduskunnan perustuslakivaliokunta tyrmäsi tämän mallin, vaikka perustuslaki ei puhu mitään kuntien lukumäärästä. Valiokunta on siis käyttänyt ratkaisussaan poliittista harkintaa.

Kaiken palvelun kattavat kunnat olisivat vahvistaneet kuntien itsehallintoa, sillä niiden päätösvaltaan kuuluvien palveluiden määrä olisi ollut kaksinkertainen nyt tulossa olevaan malliin verrattuna.

Toinen tapa toteuttaa kattava sote on maakunta. Hallitus on päätynyt tähän Euroopassa yleisesti käytettyyn malliin.

Maakuntapohjainen sote täyttää täysin perustuslain vaatimuksen asukkaiden itsehallinnosta, jos maakunnalle annetaan myös verotusoikeus. Sekä kunnat että maakunnat vaativat kuitenkin omat organisaationsa ja erilliset valtionosuusjärjestelmänsä.

Vaikuttaa siltä, että maakunnan sijaan esitettyjen sote-ratkaisujen pontimena on valta ja raha eikä kansalaisten tasa-arvo. Uudistuksen tehtävänä ei kuitenkaan ole sovittaa sotea nykyiseen valtajärjestelmään, vaan palvelut ja niiden organisointi tulee tehdä perustuslain ja kansalaisten tarpeiden mukaan.

 

SILVO KAASALAINEN

Kirjoittaja on hallintotieteiden tohtori ja

kunnallispolitiikan dosentti